Mia Jaatinen - Nykytanssi

Mian nykytanssitunneilla keskitytään liikkeen kaariin, ketjuttamiseen ja niin kehon sisäisen kuin ulkoisen tilallisuuden havainnointiin. Tarkastelemme tanssia asetetun materiaalin kautta erilaisten nykytanssin liikepraktiikoiden sekä leikkien kautta. Tutkailemme erilaisia laatuja, tempoja sekä rytmejä tanssin keinoin. Tuntisisällön keskiössä on reaktiivisen, havainnoivan, tuntevan, seuraavan ja johtavan keho-mielen virittäminen ja valjastaminen. Tärkeää on vaikuttua, vaikuttaa sekä joraaminen yhdessä hyvän musiikin tahdissa. Työskentelemme omista lähtökohdista käsin kohti liikkeen maailmaa ja tanssista nauttimista.

Mia Jaatinen on vapaan tanssin kentällä toimiva tanssija-koreografi sekä pedagogi. Hän on valmistunut tanssitaiteen maisteriksi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta (2015) sekä tanssipedagogiksi Oulun seudun ammattikorkeakoulusta (2013). Mia työskentelee mm. Kinetic Orchestra - tanssiryhmässä sekä MMM-kollektiivissa. Lisäksi hän tuottaa omia taiteellisia ulostuloja, joista viimeisimpiä ovat olleet RIEHA (Zodiak 2023) ja Red Desert (2022).

Tanssitaiteilijana Miaa kiinnostaa tutkailla sekä leikitellä erilaisten esiintyjäntyöllisten praktiikoiden, kuten tehtävälähtöisen tanssin, asetetun materiaalin, partneroinnin sekä muuntuvien olemisen tapojen välillä. Mian taiteellisen ja pedagogisen työn ytimessä ovat ennen kaikkea hyvinvointi, empatia, turvallisuus, yhteisöllisyys sekä erilaisten prosessien sosiaalisten luonteiden huomioiminen.

kuva: Kaisa Syrjänen